Everest Base Camp - Unohtumaton vaelluskokemus

Päivä 1 - On perjantai 13. joulukuuta, ja minä sekä kaverini heräämme Kathmandun hotellissa aamukuudelta valmiina lähtemään kohti lentokenttää. Edessä on jännittävä matka, sillä tästä alkaa virallisesti meidän Everest Base Camp -vaelluksemme.

Aamulla astumme hotellin edessä odottavaan autoon. Ennen lähtöä meiltä kysytään, pitäisikö oppaamme lähteä mukaamme jo hotellilta, mutta emme osaa antaa tähän varmaa vastausta. Kuljettaja ajaa meidät lentokentälle tavaroidemme, kolmen lentolipun ja pinkan käteisen kanssa, mutta ilman minkäänlaisia lisäohjeita. Päättäväisesti suuntaamme turvatarkastukseen, jossa meidät pysäytetään: meidän on näytettävä lentolippumme. Tajuamme, että meidän on odotettava tätä puuttuvaa kolmatta henkilötä.

Hetken odottelun jälkeen paikalle saapuu väsynyt ja hieman stressaantuneen näköinen mies - hän on kantajamme Bikram, (porter). Hän myöntää nukkuneensa pommiin edellisillan liiallisen oluen juonnin vuoksi. Onneksi aikataulumme sallii viivästyksen, ja pääsemme lopulta turvatarkastuksen läpi ilman turhaa kiirettä.

Tosiaan vaelluksemme lähtöpiste on Lukla, noin 2 860 metrin korkeudessa sijaitseva kylä, jonne saavutaan usein pienkoneella Kathmandusta. Tätä lentoa pidetään usein koko vaelluksen vaarallisimpana osuutena, sillä Luklan lentokenttä on tunnettu haastavista sääolosuhteistaan ja lyhyestä kiitoradastaan. Lentomatka kestää noin 45 minuuttia. Lento oli tyypillinen pienkonekokemus (siivillä varustettu peltipurkki), ahdas ja täyteen pakattu.

Matka sujui kuitenkin hyvin, ja laskeuduimme turvallisesti Luklan lentokentälle. Lentokentällä meitä on vastassa meidän opas Jit. Hän asuu Luklassa useamman kuukauden kerrallaan tehden useita vaelluksia Everestille ja muihin Himalajan kohteisiin, jonka vuoksi tapaamme hänet vasta siellä.

Luklassa saimme ensimmäisen aamupalan paikallisessa teetalossa. Saimme valita mitä tahansa paikan ruokalistasta, koska meidän vaellukseen sisältyi kaikki ruuat, joten hintojakaan ei tarvinnut miettiä.

Vaelluksen alussa on hieman epätietoinen tila, et tiedä mitä tulee tapahtumaan ja mitä odottaa tulevalta päivältä, joka on ainakin itselleni haasteellista (tykkään olla tilanteen päällä).

Puuron ja teen jälkeen lähdimme kohti ensimmäistä etappia eli kohti Phakding kylää (~2 610 m), jonne kävely kestää noin 2–3 tuntia. Tämä osuus osoittautui todella helpoksi. Lopulta saavuimme kylään jo kello 13 aikoihin, joka tarkoitti sitä, että loppupäivä olikin vain hengaamista majatalolla.

Majatalolla ei oikeen tapahtunut mitään. Lisäksi sisällä oli kylmä, eikä kamiinaan sytytetty tulta kun vasta illan saapuessa. Itse olin hieman hölmistynyt ensimmäisen päivän helppoudesta, mutta myöhemmin tajusin, että korkeuserot iskevät kovaa jaksamiseen, eikä vaellusreitin aikana pidä tai edes saa kiirehtiä.

Päivä 2 - Namche Bazar - Tärkeä kauppakeskus ja vaeltajien pääasiallinen tukikohta

Seuraavana päivänä vaellus oikeasti alkaa. Reitti johtaa meidät Namche Bazariin (~3 440 m), joka on Everest alueen kaupallinen keskus ja tärkeä paikka akklimatisoitumiselle.

Reitin aikana saavutaan virallisesti Sagarmathan kansallispuistoon. Sagarmatha on Nepalin virallinen nimi Mount Everestille, jossa oppaamme kirjaa meidät sisään kansallispuistoon.

Itse reitti Namcheen kulkee monien riippusiltojen kautta, ja reitti itsessään on näyttävä sekä osittain myös haastava. Paljon ylämäkeä. Tässä vaiheessa alat jo tuntemaan kuinka hengittäessä hapensaaminen vaikeutuu. Lisäksi ilmassa pöllyää todella paljon pölyä, joka nousee hiekkaisesta polusta.

Matkan aikana ylitetään kuuluisa Hillary Bridge, joka on yksi Everestin Base Camp vaelluksen ikonisimmista kohdista. Silta on nimetty Sir Edmund Hillaryn mukaan, joka yhdessä sherpa Tenzing Norgayn kanssa saavutti ensimmäisenä Mount Everestin huipun vuonna 1953.

Hymähdin huvittuneena, kun huomasin, että Hillary-sillan vieressä olisi mahdollisuus benjihyppyyn. Minulle itse vaellus tarjosi jo aivan tarpeeksi haastetta.

Namcheen saavuimme noin 7 tunnin jälkeen. Kaupungista löytyy monia kahviloita, kauppoja, baareja ja jopa leipomoita. Täältä on myös mahdollista ostaa varusteita kuten lääkkeitä, vaatteita tai tuliaisia.

Löysimme myös paikan, jossa on mahdollista käydä suomalaisessa saunassa (käytiin katsomassa, mutta emme halunneet maksaa tuhtia varaushintaa kahdestaan). Sauna oli sähköllä toimiva ja kuulema lämpeää vain 33 asteeseen.

Namchessa yleensä yövytään kaksi päivää aklimatisoitumista varten.

Ensimmäinen yö Namchessa oli raskas. Itselläni oli tässä vaiheessa ensimmäiset päänsäryt ja muutenkin heikko olo. Asiaa ei myöskään auttanut kun mittasin oppaan pulssioksimetrillä 79 arvon sormesta juuri ennen nukkumaan menoa, joka sai minut tuntemaan oloni vielä huonommaksi. Normaali arvon tulisi olla päälle 85. Opas nopeasti yritti pelastaa tilannetta sanomalla, että laite ei näytä tarkkaa arvoa (joka oli todennäköisesti totta).

Useimmat ihmiset eivät nuku hyvin korkeassa ilmanalassa. Vaeltajat kertovat usein elävistä unista, tukehtumisen tunteesta ja siitä, että herätessä olo on kaikkea muuta kuin levännyt. On myös olemassa merkittäviä fysiologisia muutoksia tavassamme nukkua korkealla, jotka itsessään heikentävät unen laatua. (Lähde: https://www.altitude.org/altitude-sickness)

Päivä 3 - Mount Everest bongattu!

Seuraavana aamuna olo oli tilanteeseen nähden ihan hyvä. Tapasimme aamulla amerikkalaisen ryhmän, joka oli palaamassa vaellukselta. Heidän kannustavat sanat siitä, että ensimmäiset päivät ovat vaikeimmat toivat meille lohtua siitä, että nukkuminen ja yleinen olotila parantuisi vaelluksen aikana.

Koko reissun ajan meillä oli kaverin ja oppaiden kanssa hyvä "meininki" joka ehdottomasti auttoi jaksamaan vaelluksen aikana. "It's all about the mindset!"

Aklimatisointi päivänä kävimme Tenzing Norgay patsaalla ja Everest museossa. Lisäksi teimme vaelluksen Everest View -hotellille, josta avautuvat maisemat kohti Everestin huippua.

Päivä oli rento, ja saavuimmekin aikaisin iltapäivällä takaisin majatalolle, jossa oli aikaa hengailla ja tutkia kaupunkia lisää. Kaupunki itsessään on nähtävyys ja suosittelenkin kävelemään kaduilla ihmettelemässä sen menoa. Kaupunki on myös viimeinen paikka syödä tuoretta lihaa. Namcesta eteenpäin suositellaan syödä vain kasvisruokaa.

Illan tullessa nappasin reissun ensimmäisen buranan tauluun päänsäryn takia, joka helpotti yleistä oloa huomattavasti.

Päivä 4 - Tengboche - mystinen luostari vuoristossa

Seuraavana aamuna hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme kohti Tengbochea (~3 860 m). Olotila ja muutenkin meininki oli tässä vaiheessa hyvä, olimme innoissamme päivän vaelluksesta.

Vaelluksen edetessä maisemat muuttuivat yhä karummiksi ja ilma ohuemmaksi. Päivä oli nousun täyteinen, mutta aika meni siivillä. Lopulta saavuimme Tegbochen kuuluisalle luostarille, joka on itsessään upean näköinen kokonaisuus.

Luostariin on mahdollista mennä sisään pienen pääsymaksun jälkeen. Me päätimme tutkia luostaria paluumatkalla, koska kello oli jo paljon ja väsymys painoi päälle. Oppaamme päätti, että yövymme seuraavassa kylässä Debochessa, johon oli vielä vajaa 30 minuutin matka Tengbochesta. Perille päästyämme olimme täysin poikki ja valmiina syömään ja rentoutumaan kamiinan ääressä.

Paha päänsärky iski yöllä.

Illalla nappasin jälleen buranan ennen nukkumaan menoa, koska se auttoi edellis yönä unen saamiseen. Silti yöllä heräsin elämäni pahimpaan päänsärkyyn. Koko keho väreili. Otin keskellä yötä toisen buranan ja yritin selvitä yöstä. Pakko myöntää, että olin itsekin huolissani omasta olotilasta tässä vaiheessa. Kerroin toki tilanteesta aamulla omalle oppaalle, mutta häntä ei asia mitenkään vaivannut, joten asian annettiin vaan olla.

Tässä vaiheessa oli pakko aloittaa ottamaan Diamox eli silmäpainelääkettä, joka auttaa kehoa tuottamaan enemmän happea. Hankimme lääkkeet Kathmandun Thamelista ennen vaellusta. Se on tällä hetkellä ainoa tunnettu lääke, joka ehkäisee vuoristotautia (AMS) ja on turvallinen tähän tarkoitukseen.

Päivä 5 - Dingboche ja toinen aklimatisointipaikka

Aamulla lähdimme kohti Dingbochea (~4 410 m), joka on vaelluksen aikana toinen yleinen paikka akklimatisoitumiselle. Päivän vaellus oli rankka. Lounas tauolla olimme jo väsyneitä. Lisäksi kärsin koko päivän päänsärystä. Päätikin yrittää paikallista konstia päänsäryn helpottamiseen ja tilasin lounaan yhteydessä itselleni valkosipulikeittoa. Valkosipulikeitolla ei ollut välitöntä vaikutusta olotilaan.

Lopulta saavuimme Dingbocheen. Meidän opas suositteli käymään "kuuluisassa" Cafe 4410, joka tarjoaa muun muassa erilaisia leivonnaisia ja erinomaista kahvia. Me päätimme käydä vielä samana päivänä kahvilassa, joka oli myös sisustukseltaan poikkeava. Lisäksi kahvilassa oli mahdollista katsoa dokumentti Sherpoista, joka oli mukava irtiotto päivittäisestä patikoinnista. Istuimme lopulta kahvilassa vain kahdestaan kaverini kanssa, eli hiljasta oli. Dokumentin jälkeen lähdimme takaisin majatalolle ja siitä nukkumaan.

Päivä 6 - Aklimaatiopäivät eivät ole lepopäiviä

Aamulla pakkasimme vain pakolliset tavarat mukaan ja lähdimme kiipeämään kohti 5050 metrin huippua aklimatisointia varten. Maisemat Dingbochessa aamulla olivat upeat. Tässä vaiheessa alkoi tulemaan se fiilis, että voi vitsi mikä mesta!

Vaikka tiedossa oli 600 metrin nousu tänään, emme tajunneet aamulla kuinka haastava kiipeäminen aklimatisointumista varten tulisi olemaan. Nousu oli todella jyrkkää.

Nousua koristi puiset lipputangot, jotka muistaakseni pystytetty 100 metrin välein. Ne auttoivat havannoimaan kuinka korkealle tänään pitikin nousta. Nousun loppuvaiheessa meidän kantaja, jolla siis ei ollut itsellään mitään kannettavaa, tarjosi ottamaan reppuni kantoon, johon hetken kieltäytymisen jälkeen vastasin myöntävästi. Ei ole heikkousta ottaa apua vastaan!

Uskokaa tai älkää, näissä korkeuksissa 4-5kg reppu tuntui raskaalta!

Hei me ollaan yli 5000 metrissä!

Kolmen tunnin jyrkän nousun jälkeen pääsimme meidän tavoitteeseen eli 5050 metrin korkeuteen. Nousu oli todella rankka, mutta maisemat ja porukan hyvä fiilis vei mennessään kaikki väsymyksen aiheuttamat ajatukset. Muutenkin vaikka joka päivä olikin välillä raskasta, ei se ainakaan itseäni haitannut. Rakastan uusia haasteita ja tämä ehdottomasti oli itselleni sellainen.

Alas tullessa olin ihan rikki, ja teki hyvää saada levätä loppupäivä WIFI-yhteyden kanssa.

Päivä 7 Lobuche - yöpyminen tutkimuskeskuksessa

Seuraava paikka, jossa yövytään on Lobuche. Reitti kulkee jälleen upeiden maisemien lävitse. Kiinnostavin pysähdyspaikka matkan varrella on Himalajan oma hautausmaa, johon useille Himalajalla kuolleille vaeltajille on pystytetty oma muistokivi. Kivissä usein lukee mistä kuollut vaeltaja on kotoisin, milloin kuollut ja missä. Itävalta, Bulgaria, Saksa, Hollanti, Intia... Himalajat ovat kutsuneet vaeltajia jo vuosikymmenien ajan ympäri maapalloa.

Seuraava yöpyminen Lobuchessa (~4 910 m), jossa suosittelen majoittumaan 8000 Inn Pyramid -tutkimuskeskuksessa. Rakennus on malliltaan pyramiidin muotoinen. Osa kattopaneleista näytti olevan tehty kokonaan aurinkopaneleista. Tämä on varmasti yksi syy miksi paikka tarjoaa muun muassa lämpimän suihkun (lisämaksulla) sekä ilmaista sähköä, joka näissä korkeuksissa harvinaista luksusta. Myös ruoka oli yllättävän hyvää.

Googlen perusteella sain käsityksen, että tutkimuskeskusta on käytetty ennen aktiviisesti eri tutkijaryhmien toimesta, mutta vuoden 2015 maanjäristyksen jälkeen tutkismuskeskuksessa vierailevien tutkijoiden määrä vähentyi runsaasti.

Päivä 8 - Viimeinen nousupäivä - yli 12 tunnin vaelluspäivä

On aikainen aamu Lobuchen tutkimuskeskuksen pihalla. Meillä on edessä varmasti koko vaelluksen siistein ja haastavin päivä. Tänään on tarkoitus vaeltaa kohti Khumbu-jäätiköllä sijaitsevaa Everest Base Campia (~5 364 m) sekä sen jälkeen vielä nousta Kala Pattharin (~5644m) päälle auringonlaskua varten.

Meillä on tiedossa todella tiukka aikataulu, joka meitä suomalaisia jo hieman aamulla mietitytti. Joka tapauksessa aamulla lähdimme liikkeelle hyvissä tunnelmissa. Meidän tämän päiväinen yöpymispäivä on Goraksepissa, joka on viimeinen asutettu paikka ennen Everest Base Campia. Sinne saapuessamme päätämme skipata lounaan ja lähteä suoraan Base Campia kohti.

Reitti kulki täysin kivikkoista reittiä, josta tuli pakosti mieleen viime vuotinen Haltin vaellus Suomessa. Reitin aikana myös näin pari koiraakin, joka sai ihmettelemään, että mitä ne oikeen tekevät näissä korkeuksissa kun ruokaa tai juomaa ei ole näköpiirissä.

Parin tunnin kuluttua saavuimme varmaan yhdelle maailman kuuluisammalle kivelle. Hauskinta oli, kun saavuimme perille, ei sitä meinannut edes tajuta, koska kivi itsessään ei ole mitenkään kummoinen. Lisäksi paikan päällä ei ollut ketään, voitko kuvitella.

Emme ehtineet hirveen kauan olemaan kivellä kunnes tuli oppaalta käsky lähteä takaisin päin. Jälleen kerran väsymys painoi päälle, mutta tänään ei annettu armoa.

Goraksepiin päästyämme kello oli jo lähelle kello 15. Meillä oli jo pitkä päivä takana, mutta vielä tulisi kiivetä +400 metrin korkeus Kala Pattharin päälle.

Viimeinen puristus

Kala Patthar, tästä on puhuttu jo alusta saakka. Tähän meidän vaelluksen kiipeäminen kulmioituu. 5644 metrin korkeuteen nouseminen juuri ennen auringonlaskua alkoi hieman kiireisellä aikataululla. Lähdimme ennen oppaita noin kello 15 liikkeelle, koska heidän ruuat olivat vielä tulematta. Nousu oli brutaalia, näin pitkän päivän jälkeen, mutta tässä mentiin sisulla eteenpäin.

Huipulle päästyämme fiilis oli mahtava, ai jumalauta me teimme sen! Huipulla oli meidän lisäksi noin 8 ihmistä ja kaikista näkyi saavutuksen tuoma ilo. Jälleen kerran väsymys unohtui melkein välittömästi.

Lähdin huipulta viimeisenä alaspäin, oli vain pakko nauttia siitä, että sai olla ainoana henkilönä Kala Pattharin huipulla! Hetken kuluttua pimeys alkoi jo laskeutumaan ja aika oli kaivaa otsalamput esille ja lähteä muiden perässä alas. Yritin koko alastulon katsella taivaalle, jotta näkisin upean tähtitaivaan, koska valosaastetta ei ollut lähelläkään.

Pettymykseni taivas oli vaan täysin musta eikä mitään näkynyt. Siltikin alastulo täyden pimeyden aikana oli siisti kokemus.

Pääsimmekin turvallisesti takaisin teetalolle, lämmittelemään kamiinan ääreen.

Päivä 9 - Paluu matka alkaa - Me lennetään

Seuraavana aamuna paluumatka alkoi. Paluumatka kulki kutakuinkin samaa reittiä takaisin. Paluumatkasta mieleenpainuvaa teki se, että askel oli kevyt kun hyöhenellä. Tuntui kuin lentäisimme alaspäin. Asia, joka myös rauhoitti mieltä oli se, että tässä vaiheessa tiesi, että kehon ei tarvinnut enää kokea stressiä uusista korkeuseroista. Fiilis oli kaikilla hyvä, ja vauhti sen mukaista. Ekana päivänä laskimme yli 1000 metriä Tengbocheen asti.

Päivä 10 - Paluu Namcheen

Aamulla kävimme tutustumassa luostariin, jonka jätimme tarkoituksella paluumatkaa varten. Luostari oli melkein tyhjä. Sisällä oli yksi munkki, joka luki rukouskutsua mikrofoniin. Luostari oli omalla tavallaan mystinen paikka, jonka tutkimiseen ei mennyt puoltatuntia kauempaa.

Matkamme jatkui seuraavaksi Namce Bazariin, jossa halutessaan voisi vihdoin syödä lihaa ja nauttia olutta. Me ei sorruttu kun ensimmäiseen asiaan. Jotenkin olut ja alkoholi yleensäkin ei vieläkään tässä vaiheessa meitä kiinnostanut, etenkin siksi, että vaellus matkaa oli vielä jäljellä. Tosin lämmin suihku ja "puhtaat" vaatteet olivat kyllä tervetulleita.

Päivä 11 ja 12- Phakdingi ja Lukla

Namchesta palataan Phakdingiin ja lopulta takaisin Luklaan, jossa viimeinen yöpyminen ennen Kathmanduun palaavaa lentoa tarjoaa tilaisuuden juhlistaa onnistunutta vaellusta. Mekin nautimme oppaan ja kantajamme kanssa paikallista ruokaa ja alkoholia, joka oli hauska kokemus istua heidän kanssaan ja kuulla heidän elämästään vielä lisää. Meillä kävi kyllä todella hyvä tuuri oppaan ja kantajan kanssa, he olivat 27- ja 31-vuotiaita eli samaa ikäluokkaa. Oli siis helppo keskustella ja vitsailla koko vaelluksen aikana luontevasti.

I will never forget the best memories i have with you (C) Jit - meidän opas.

Suosittelisinko vaellusta?

Joulukuu on kylmä mutta sään kannalta upea aika vaellukselle, ja oma kokemukseni oli kaikin puolin erinomainen. Aurinkoiset päivät tarjosivat parhaat mahdolliset näkymät, ja reitti oli hiljaisempi kuin vilkkaimpina sesonkeina.

Matkaan kannattaa varautua hyvällä fyysisellä kunnolla, oikeilla varusteilla ja kärsivällisyydellä korkeuden vaikutuksia kohtaan, mutta lopputulos on ehdottomasti kaiken sen vaivan arvoinen.

Eli lyhyesti, kyllä suosittelen! Tämä oli ehdottomasti yksi parhaista kokemuksistani matkustaessani!